Voihan hiilari!

Herään aamulla, syön aamupalaksi puuroa ja ruisleipää. Menen töihin, syön lounaaksi mitä töissä nyt sattuu olemaankaan (hyvin usein ruokana on perunoita ja kastikkeessa lilluvia sattumia). Tulen kotiin, syön välipalaksi leipää. Urheilen jotakin, syön päivälliseksi kanaa/jauhelihaa riisin tai pastan kanssa. Käyn iltapesulla, syön iltapalaksi teetä ja leipää. Kyllä, leipää, leipää ja leipää. Ja olen edelleen hengissä ja hyvinvoiva, vaikka mässytänkin nykyajan myrkkyä: hiilihydraattia.

Varovainen tunnustelu: Olisiko mitenkään mahdollista, että tämä mediassa pyörivä karppaussirkus olisi vähän ylimitoitettua.Ja voisiko mitenkään olla, että kaiken takana on loppujen lopuksi ihmisten turhamaisuus ja halu laihtua siksi ihanaksi julkkikseksi, joka on myös laihtunut ylläri ylläri, karppaamisen avulla? Ihmisillä on rahaa, mutta ei aikaa tai tahtoa viettää ihan perusarkea, ja nimenomaan terveellistä sellaista. Ihan normaali arkihan muodostuu pitkälti siitä, että syö vähän kaikkea kohtuudella ja liikkuu. Ja tämähän nyt on tietysti suuri paljastus nyt, kun väännetään olan takaa kättä siitä, MILLÄ ruoalla pääsee VÄHIMMÄLLÄ vaivalla mittoihin ilman KÄRSIMYKSIÄ. Ikävä tuottaa pettymys, mutta se nyt vaan on niin, että jos syö enemmän kuin kuluttaa, lihoo. Ja jos liikkuu, täytyy syödä monipuolisesti, myös niitä hyihyi-hiilareita.

Karppaamisesta on tullut ihmisille uusi uskonto, jonka avulla halutaan päästä nopeasti ja vaivattomasti mittoihin. Yksi pieni viaton peruna ei kuulosta maalaisjärjellä ajateltuna ainakaan pahemmalta kuin rasvassa tirisevä pekoni. Herranjumala, ei ole vaikeaa laskea yksi plus yksi: Jos liikut, voit syödäkin enemmän. Jos et liiku tai muuten kuluta syömisiäsi, on ihan sama, mitä tunget nassusta alas. Lopputulos on, että vyötärö paisuu. Eiköhän ihminen nyt jonkin verran hikeä kestä, että voisi vaihtaa munapekoniaamiaisen lenkkiin, ja sen jälkeen voi syödä myös sitä ihanaa leipää. Eihän meitä kuitenkaan sokerista ole tehty. Tai, no ei nyt nykyihmistä ainakaan...

Alussa oli suo, kuokka ja Jussi. Tai modernimmin kaupunkiasunto, tietokone ja Suomu. Tästä tämä alkaa, elämän raivaus sanojen muodossa. Raakaa työtä, vaikka pää onkin välilllä pilvissä ja jalatkin irti maasta. Lupaan kaivella kaikennäköisiä ajatuksia pääni sisältä, elävää elämää tietenkään unohtamatta. Niin kuin sitä sanotaan, todellisuus taitaa olla tarua ihmeellisempää... Suollan ajatuksiani paperille (tai no, teitsikan ruudulle) paremmin mahdollisimman pian. Nyt hetkeksi, au revoir!